maanantai 18. syyskuuta 2023

Kiireen hallintaa

Elokuun lopusta alkaen elämäni on alkanut keräämään vauhtia ja nyt töidenkin puolella tehtäviä tuntuu pikkuhiljaa jo riittävän. Toistaiseksi kiire on vielä tasolla, jolla voin nauttia työnteosta ja viihdyn tässä nopeatempoisessa arjessa. Toki tässäkin on rajansa ja kukaan ei pidennettyjä ajanjaksoja pysty ylläpitämään suuressa kiireessä ja paineessa työskentelyn keskellä omaa henkistä terveyttään. Toisaalta pitkät ajat liian hiljaisessa (eli ns. tylsässä) työssä voivat toimia hieman samalla tavoin kuin pitkät kiireiset jaksot.

Kun pitkittynyt kiire ja siitä johtuva stressi kuluttaa ihmistä henkisesti ja fyysisesti väsyttäen, myös hidastempoisessa työssä ihminen, joka kaipaa työssään nopeampaa tempoa, väsyttää tekijää. Itsekin olen tunnistanut, että hidastempoinen työ voi pidemmällä jaksolla turhauttaa ja väsyttää, koska yritän itse hakea itselleni mahdollisia tehtäviä ja töitä ollakseni hyödyllinen. Nämä ovat kuitenkin jokaiselle henkilökohtaisia kokemuksia, sillä yhdelle tekijälle sopii erittäin nopeatempoinen työ, tai henkisesti vaativampi työ, kun toinen nauttii rauhallisemmasta arjesta töiden parissa ja ensimmäisen esimerkin arki ajaisi toisen tekijän henkisesti loppuun nopeasti.

Miten sitten voi hallita omaa arkea ja kiireen tuntua?
Tähän on monia keinoja ja en väitä, että asiat toimivat kaikille tai kaikissa tilanteissa. Jokaisen on mielestäni etsittävä itselleen sekä tilanteeseen sopivat keinot, mutta jos kiirettä haluaa hallita, kannattaa aloittaa töiden aktiivisella teolla. Itse yritän ennakoida kiirettä tekemällä asiat, jotka voin jo tehdä, alta pois. Toinen keino on tunnistaa itselle tehokkaimmat työajat ja hyödyntää tätä mahdollisuuksien mukaan. Itse olen tunnistanut, että olen tehokkaimmillani aamusta ja aamupäivästä, sekä illasta, joten suosin yleensä aamulla tehokasta työskentelyä etenkin kiireisten asioiden parissa ja jätän helpot ja kevyemmät hommat mahdollisuuksien mukaan iltapäivään, jolloin tuotteliaisuuteni mielestäni laskee. Illalla pyrin valmistelemaan seuraavan päivän ruuat tai päädyn kirjoittamaan esimerkiksi tätä blogia. Tiedostan toki myös, että pitkän päivän jälkeen illalla työni jälki ei ole yhtä puhdasta, kuin aamulla tuoreilla silmillä.

Kun kiire sitten iskee ja työt puskevat päälle täydellä voimalla, kannattaa pysähtyä ja vetää henkeä. Työt kannattaa laittaa kiireys sekä tärkeysjärjestykseen ja tämän pohjalta voit arvioida, mitä asioita sinun kannattaa tehdä ensimmäiseksi. Tämän lisäksi kannattaa kuitenkin huomioida myös eri tehtävien suhde toisiinsa sekä mitä asioita voit edistää missäkin tilanteessa. Kun järjestys on selvä ja olet tehnyt itsellesi pelisuunnitelmaa tehtävien järjestyksestä kannattaa myös katsoa isompia tavoitteita ja pilkkoa niitä pienempiin osiin, jotta työt eivät muutu möröiksi, joista ei saa kiinni. Jos kiire on työpaikalla, kannattaa vapaa-ajalla yrittää ottaa aikaa itselle ja asioille, jotka auttavat sinua rentoutumaan sekä lataamaan akkujasi. Vapaa-ajan kiireen keskellä voit töissä yrittää nollata ajatuksiasi työarjella tai yrittää yhä vapaa-ajalla ottaa omaa aikaa.

Näiden vinkkien lisäksi kannattaa hyödyntää omat verkostot sekä kollegat apuna ja tukena. Et ole yksin ja voit aina vaikeampina hetkinä tukeutua omaan verkostoosi. Jos osaat pyytää apua töissäsi, voit sitä saada, sillä muut eivät välttämättä tiedä sinun avuntarpeestasi muuten. Lähipiirisi voi tukea sinua vapaa-ajallasi ja kollegat voivat auttaa sekä tukea töiden teossa.

maanantai 4. syyskuuta 2023

Mukavuusalueen ulkopuolella

Pidin viime viikon lomaa blogista, koska kuukauden vaihde on minulle ollut harvinaisen kiireistä ja minun piti karsia jotain tehtäviä pois listaltani. Kiire jatkuu edelleen, mutta haluan pitää tätä tapaa yllä. Saatan tosin tulevaisuudessa muokata päivitysrytmiäni harvemmaksi.

Viikon tauko antoi minulle mahdollisuuden saada laajempia kokemuksia, kuten lisää kokemusta opetuspuolelta. Koska työni ovat olleet hiljaisia hankkeen puolella, olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mahdollisuuksien mukaan opetuspuolella. Tämä on tosin tarkoittanut, minulle mukavuusalueelta poistumista, koska en koe olevani erityisen vahva esiintyjä ja opettajan työ on omalla tavallaan juuri esiintymistä. Minun vahvuuteni opetus puolella ovatkin ehkä ennemmin ohjaavassa työssä ja siinä yksilöllisemmässä ohjauksessa. Tosin nämä mukavuusalueeni ulkopuolella olevat hetket ovat tavallaan palkitsevia, kun voin todeta onnistuneeni tunnin pitämisessä ainakin joissain kohdin.

Toinen asia, joka on jälleen tullut eteeni, on 3D mallinnuksen osaaminen. En itse koe kyseistä taitoa kovin suureksi vahvuudekseni, mutta sunnuntain mallinnusohjelman katsomisen jälkeen koen, että tiedän ohjelmista kuitenkin jotain. Tiedän vähintään, mitä työkaluja ja toimintoja ohjelmasta löytyy. Jos siis saan ohjeet, miten jokin asia tehdään, löydän oikeat napit, joilla saan halutut toimenpiteet tehtyä. Tai tältä se tuntui kevyen kokeilun jälkeen. En silti luota taitoihini toteuttaa vaativampia tehtäviä, joissa minun tulisi soveltaa taitojani tai toteuttaa suunnitelmia ilman ohjeita. Opetus puolella toimiessani olenkin alkanut huomaamaan kohtia, joita voin kehittää itsessäni ja haluan ainakin yrittää jälleen 3D mallinnustaitojeni kehittämistä. Minun pitää kuitenkin muistaa omat rajani, sillä olen jo aloittanut valokuvauksen ja valokuvien editoinnin harjoittelun (kokeilin Lightroomia) ja pidän edelleen yllä espanjan harjoittelua duolingon kanssa.

maanantai 21. elokuuta 2023

Lomalta paluu

Ensimmäiset viikot takana töitä ja olen päässyt aloittamaan rauhallisesti, mutta tehokkaasti. Olin ajatellut syksyä jo etukäteen ja valmistelin tätä varten itselleni muistiin, missä tilanteessa työni ovat ja mitkä asiat odottavat minua töihin palatessani.

Valmisteluni ansiosta sain aloitella siis rauhallisesti hankkeen puolella ja olen yrittänyt päästä paremmin sisään työni toiseen puoleen. Ehdin seurata, mitä koulujen alku voi tarkoittaa opettajille ja pääsinpä hieman mukaan näihin opintojen alun tilaisuuksiinkin.

Vaikka töissä olenkin aloitellut hiljalleen, olen saanut täytettyä mukavasti kalenteriani vapaa-ajan puolella. Syksyyn on kuulunut vapaaehtoistoimintaan liittyviä tapahtumia ja kameraan tutustumista, mutta olen myös yirttänyt lisätä liikuntaa arjessani. Liikunnan lisääminen näkyi esimerkiksi ensimmäisenä työmatkan pyöräilynä viime viikolla ja toivottavasti jaksan lajin lisätä arkeen kerran tai pari viikossa.

Odotan tulevaa syksyä ja talvea jo innolla niin vapaa-ajan kuin työkin puolesta ja haluan päästä näkemään, millaiseksi arki minulla muodostuu.

maanantai 14. elokuuta 2023

Turvallinen käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa

Tällä viikolla haluan tuoda esiin yhä useammin puhuttavan aiheen, nimittäin turvallisen käyttäytymisen etenkin sosiaalisessa mediassa. Koen itse sisäistäneeni sosiaalisessa mediassa turvallisesti käyttäytymisen onnistuneesti, mutta tiedostan, että joissain tilanteissa voisin toimia vielä turvallisemmin.

Mitä sitten pitäisi ottaa huomioon sosiaalisessa mediassa ollessa? Alla olevat asiat eivät ole tietyssä järjestyksessä vaan kirjaan asioita sen mukaan mitä itse kohtia muistan ja tiedän    
1. Live päivitys
    Omasta elämästä päivittäminen ja itselle tärkeiden hetkien jakaminen voi tuntua hyvin luonnolliselta, sillä kuka ei haluaisi jakaa näitä tilanteita toisten kanssa? Tässä voi kuitenkin piillä useampia ongelmia: ensimmäinen ongelma voi olla lomapäivityksen jako, joka voi toimia hyvin julkisena mainoksena ja kutsuna ryöstöä suunnitteleville ihmisille. Toinen tekijä voi olla oman sijainnin kertominen, jos päivitämme olevamme tietyssä paikassa ja tämä taas voi houkutella ihmisiä hakeutumaan kyseiseen paikkaan etsimään julkaisijaa.
Itse tiedostan näitä asioita julkaistessani etenkin julkisesti näkyviin kanaviin, ja tämä näkyy myös blogissani, sillä en lähtökohtaisesti kerro etenkään etukäteen missä suunnittelen olevani tai kerro asioista yksityiskohtia. Tämän takia en ole toistaiseksi avannut tarkemmin, mitä tarkalleen olen hankkeessa tehnyt tai muutakaan tarkkaa asiaa työstäni. Oma standardini on pitää vielä julkaisemattomat asiat työssäni yksityisenä, ja jaankin tietoa tekemistäni töistä yleensä vasta työsuhteeni päätyttyä tai työn julkaisun jälkeen.

2. Sijainnin merkintä
    Sijainnin merkintä julkaisuun voi tehdä suunnitelmat liiankin helpoksi ihmisille, joilla on pahat mielessä ja itse en ole kirjannut päivityksiini sijainteja, enkä ainakaan tiettyjä kaupunginalueita. Toki sijainnin voi päätellä esimerkiksi kuvien ja videoiden sisällöstäkin, sillä tietokoneet ovat tulleet yhä älykkäämmiksi ja tekoälyä hyödyntäen voidaan jo mahdollisesti löytää ihmisiä kuvien ja videoiden taustalla näkyvien elementtien pohjalta. Sosiaalisessa mediassa esimerkiksi TikTokissa olen nähnyt ainakin yhden käyttäjän, joka etsii ihmisiä perustuen heidän videoiden taustaan ja näiden videoiden katsominen oli itsellenikin mielenkiintoista katsottavaa. On huomioitava, että kyseinen julkaisija on asettanut tiettyjä sääntöjä, joiden pohjalta hän valitsee, ketä hän etsii ja näitä sääntöjä ovat esimerkiksi suostumus, etsittävän ikä sekä videon kuvauspaikka. Julkaisija ei etsi alaikäisiä ja haettavan pitää itse suostua hakuun. Lisäksi etsittävän on oltava julkisella paikalla, jotta julkaisija ei riko henkilön yksityisyyttä kertomalla etsittävän osoitetta.

3. Kuvien sisältö
    Kuten jo aikaisemmassa kohdassa mainitsin, kuvista ja videoista voidaan saada selville julkaisupaikka ja näin yllättävänkin tarkka sijainti henkilölle, joka kuvan on julkaissut. Toiseksi nettiin julkaistua materiaalia ei saa enää pois ja nuoruudessa tehtyjä tyhmillä julkaisuilla voi olla aikuisenakin vielä vaikutusta esimerkiksi työn saamiseen. Lisäksi ihmiset voivat tallentaa julkaistuja kuvia ja videoita omaan käyttöönsä, joka ei aina ole sopivaa käyttöä. Lasten ja nuorten julkaisut voivat houkutella vääränlaista huomiota, mikä on harmillista, mutta nyky-yhteiskunnassa pakollisesti tiedostettava asia.

4. Päivitysten sisältö
    Liittyen kuvien ja videoiden sisältöön, on hyvä ajatella, mitä sosiaalisessa mediassa kirjoittaa. Kuten kuvienkin kanssa, ei kirjoitettu sanakaan verkosta aina täysin häviä ja sopimattomat kirjoitukset voivat puraista päivittäjää niin sanotusti takapuolesta, jos esimerkiksi potentiaalinen rekrytoija löytää sattumalta hakijan tai uuden työntekijän tekemän yritysten arvojen tai yhteiskunnan sisällä olevien normien ja hyvien käytöstapojen vastaisen kirjoituksen. Toki myös tekstien sisällöllä voidaan potentiaalisesti tunnistaa, myös onko profiilin henkilö nuori vai vanha, sillä usein tämä näkyy juuri kirjoituksen tyylissä ja näin voidaan jälleen houkutella vääränlaisia ihmisiä ottamaan kontaktia.

5. Päivitysten julkisuus
    Mikäli haluamme olla huolettomampia verkossa, tulisi meidän huolehtia vähintään julkaisujen julkisuudesta. Jos haluamme kertoa kavereille lähtevämme reissuun tai olevamme siellä, ei sitä kannata kirjoittaa tai julkaista kuvia lentokentältä lähdön hetkellä kaikkien nähtäväksi. En ole tuttu ihan kaikkien sosiaalisen median kanavien kanssa, mutta hyvin monessa ainakin on mahdollista pitää profiili yksityisenä, jolloin vain seuraajat voivat nähdä julkaisut. Toki tässäkin pitää ajatella, kuka profiilia seuraa. Jos hyväksymme seuraajiksi meille tuntemattomia ihmisiä, ei yksityisyyden pohdinnasta ole paljon hyötyä.
Ja jos haluamme jotain julkaista julkiselle puolelle sosiaalista mediaa, kannattaa harkita ensisijaisesti postausten tekoa vasta matkan jälkeen, tai ainakin yksityiskohdat pois jättäen. Yleisestikään ei kannata kertoa sosiaalisessa mediassa välttämättä edes siinä kavereiden keskisessä, olevansa reissussa päivästä x, päivään y, jotta voidaan turvata oma turvallisuus. Vaikka päivitys olisikin kavereille, jos julkaisussa ei kaikki asetukset olekaan ihan kohdillaan, voi päivitys päätyä laajempaan jakoon kuin oli tarkoitus. Ja eri tahojen on mahdollista toisaalta myös päästä käsiksi tietoon, esimerkiksi hakkeroimalla tunnuksia.


maanantai 7. elokuuta 2023

Uusien taitojen kokeilua

Kesän aikana olen viettänyt aikaa rentoutuen ja matkustellen, mutta olen myös tehnyt jotain hyödyllistäkin. Lomani alkaessa investoin uuteen kameraan ja olen tähän hieman tutustunut kuvaamalla. Osana tätä kuvausta olen myös harjoitellut/herätellyt muistiani Photoshopin käytössä ja tehnyt ottamiini kuviin pieniä korjauksia tai siivoamista.

Tavoitteenani on jatkaa kameraan tutustumista vielä jatkossa ja ottaa käyttööni kaikki laadukkaan kameran antamat mahdollisuudet ja edut. Näin jo keväällä töissäni paikkoja, joissa voisin laadukkaalla kameralla saada aikaan vielä parempia tuloksia töissäni ja tämä olikin yksi motivaattoreistani kyseisen investoinnin tekoon. Kamera on minulla kulkenut mukana jo noin kuukauden verran ja yritän mahdollisuuksien mukaan aina valita sen käyttöön puhelimeni sijaan. Vaikka puhelin onkin ollut tähän asti varsin kätevä tallentamaan niitä hetkiä, joita ei ehkä osaa odottaa.

Osa näistä ottamistani kuvista on saattanut löytää tiensä jo blogiini, mutta ajattelin tuoda alla esille muutamia vertailuja alkuperäisen ja muokatun kuvan sekä järjestelmäkameran ja puhelimen kameran välillä.

Alkuperäinen, järjestelmäkameralla otettu kuva

Photoshopilla muokattu kuva


Järjestelmäkameralla otettu, Photoshopilla muokattu
kuva (rajaus ja sävyjen korjaus)

Järjestelmäkameralla otettu, Photoshopilla muokattu
kuva (rajaus ja sävyjen korjaus)

Järjestelmäkameralla otettu kuva

Puhelimella otettu kuva

Järjestelmäkameralla otettu ja Photoshopilla
muokattu kuva (kuvan kierto, sävyjen korjaus)

maanantai 31. heinäkuuta 2023

Kesälomalla osa 3

Viime viikolla olin vierailemassa Helsingissä ja matkani jatkui saman viikon aikana kohti lappia. Kulutin siis merkittävän osan aikaani auton ratissa ajaen. Matka tuntui omalla tavallaan raskaammalta kuin aikaisemmin, vaikka vietinkin matkalla yön hotellissa. Tässä saattoi vaikuttaa se, että päädyin ajamaan eri reittiä kuin tavallisesti, sillä ajoin hieman enemmän idästä kuin tutut reitit. Tämä tarkoitti pienempiä teitä ja tarvetta pysyä tarkkana matkan varrella navigaattorin ohjeiden noudattamista varten.
Matkan varrella olen voinut pysähtyä paikkoihin, jotka ovat kiinnostaneet ja kävin myös mökillämme, ennen kuin käännyin takaisin kohti etelää. Alkuperäisenä suunnitelmana oli käydä mökillä ja golfaamassa, mutta olen golfarina tehty sokerista ja sateiset kelit johtivat kierroksen väliin jättämiseen. Toinen suunnittelemistani kierroksista kuitenkin toteutui Rovaniemellä. Huomenna on jälleen aika jatkaa matkaa ja tällä kertaa auton nokka alkaa osoittaa jo kotia, jossa koirani varmasti odottaa.

Joitain kuvia viime viikolta, jotka sain ladattua koneelleni vasta myöhemmin:
Fazer experience hyötypuutarhasta kuva rypsin joukossa olevasta kimalaisesta

Fazer experience kierros

Helsingin länsiterminaali



maanantai 24. heinäkuuta 2023

Kesälomalla osa 2

Kuten jo viime viikolla kävi ilmi, vietän tämän kuukauden lomaillen ja siirryin viikonloppuna kotilomailusta reissailuun. Aloitin matkustamisen Helsingistä, jossa olen nyt ollut viikonlopusta alkaen ja olen päässyt harjoittamaan suunnistustaitojani kaupunkiympäristössä sekä erilaisten julkisten kulkuneuvojen parissa.

Viikonloppu meni ystävää tavatessa ja tänään olen viettänyt päiväni ensin Fazer experience kierroksella ja illasta vielä kävin Linnanmäelläkin. Fazerin kierroksella tuli mielenkiintoisia faktoja Fazerin historiasta sekä tuotteiden synnystä ja näitä asioita käytiin läpi osallistamalla kävijät eri tavoin. Kierroksen aikana pääsi käyttämään laajasti eri aisteja, perinteisen kiertelyn sijaan ja tämä pitää kävijät hyvin kierroksen sisällä.

Huomenna on aika jatkaa jälleen matkaa ja katsotaan, mitä pääsen kertomaan seuraavien viikkojen aikana näistä reissuista.







Kiireen hallintaa

Elokuun lopusta alkaen elämäni on alkanut keräämään vauhtia ja nyt töidenkin puolella tehtäviä tuntuu pikkuhiljaa jo riittävän. Toistaiseksi...