tiistai 18. heinäkuuta 2023

Kesälomalla

Olen siirtynyt kuun alussa lomalle ja pääsen kokemaan uudenlaisen tilanteen: kesäloman. Aikaisempina vuosina olen joutunut stressaamaan työsuhteen päättymisen lähestyessä ja sen jälkeen, mihin menen seuraavaksi. Tämä kerta on erilainen ja arvioni mukaan rennompi, koska tiedän, missä olen kuukauden päästä.

Käytänkin lomani hyödyksi pitäen hermolomaa, matkustaen sekä tavaten ystäviä. Tämän lisäksi tarkoituksena on tehdä hieman itseään kehittävää työtä, opiskella uusia taitoja sekä kasvattaa omaa osaamista ja tietoa jo osaamieni aiheiden parissa. Osaa näistä asioista olen jo aloittanut, koska olen ehtinyt jo jonkin aikaa lomailla ja tähän liittyen voinkin sanoa, että ensimmäinen lomaviikkoni ei ehkä alkanut ihan niin kuin ajattelin. Päädyin nimittäin koiran kanssa vierailemaan eläinlääkärissä pienen vahingon takia ja lopputuloksena myös koira sai lääkäriltä määräyksen viikon lepoon. Toki helle- tai sadepäiviä katsellessa vietettiinkin aikaa juuri sisällä ja muuten rennosti oleskellen. Näin ollen hermoloma on osittain jo toteutunut ja säiköhdyksestä toipumisen jälkeen olen jo päässyt rennon lomailun pariin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiireen hallintaa

Elokuun lopusta alkaen elämäni on alkanut keräämään vauhtia ja nyt töidenkin puolella tehtäviä tuntuu pikkuhiljaa jo riittävän. Toistaiseksi...